Edelleen kasvussa olevat makrotalouden, työllisyyden ja sosiaalisten olojen erot uhkaavat Euroopan unionin keskeisiä sopimuksissa määriteltyjä tavoitteita. Tavoitteissa mainitaan hyöty kaikille jäsenmaille taloudellisen harmonisoinnin muodossa ja kansalaisten elämänlaadun parantaminen. Tuoreimpien arvioiden mukaan nykyinen erojen kasvu pohjautuu euron alkuvuosiin, kun tasapainoton kasvu tietyissä jäsenmaissa perustui alhaisten korkojen ja suurten pääomavirtojen mahdollistamaan velkaantumiseen. Tähän liittyi usein heikko tuottavuuden ja kilpailukyvyn kehitys.
Ilman oman valuutan devalvoimisen mahdollisuutta euroalueen maat, jotka tavoittelevat hintakilpailukykynsä palauttamista, joutuvat nojaamaan sisäiseen devalvaatioon - eli palkkojen ja hintojen jäädyttämiseen.
Sisäisen devalvaation teho on kuitenkin rajallinen ja sillä on varjopuolensa, kuten työttömyyden kasvu ja sosiaaliset ongelmat. Lisäksi sisäisen devalvaation toimivuus edellyttää talouden avoimuutta, ulkoisen kysynnän vahvuutta ja muun kuin hintakilpailukyvyn tehokkuutta lisäävän politiikan ja sijoitusten olemassaoloa.
Pitemmällä aikajänteellä EU:n perussopimuksen muuttamisen jälkeen euroalueen laajuinen budjettiliitto, joka sisältäisi shokkeja vaimentavia toimia, voisi täydentää nykyisin tarjolla olevia talouspoliittisia instrumentteja.
Sama puhekielellä:
Euro mahdollisti alhaisella korkotasolla ja pankkien sijoitusvirroilla velkakuplan, mikä synnytti kestämättömälle pohjalle perustettua talouskasvua nykyisiin kriisimaihin, ja kilpailukyky ei oikein edistynyt.
Useat Euroopan maat tarvitsisivat devalvaatiota tullakseen jälleen kilpailukykyisiksi. Sitä ei kuitenkaan valuuttaliitossa voi tehdä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää toteuttaa ankaria palkkojen, eläkkeiden ja sosiaalietujen leikkauksia. Ongelmallista on, että samaan aikaan pitäisi jossain olla voimakasta kysyntää, minne näitä poljetuilla palkoilla tuotettuja palveluita ja tuotteita voitaisiin kaupustella. Ja lisäksi työmarkkinoiden pitäisi joustaa kuin joskus ennen ay-liikkeitä, ja kansallisen tason politiikassa pitäisi tehdä sijoituksia mm. infrastruktuuriin kuten energiaan, teihin ja tietotekniikkaan, että kilpailukyky palautuisi.
Ilman liittovaltiota, jossa tehtäisiin mittavia tulonsiirtoja hyvin pärjääviltä alueilta huonommin pärjääville alueille, tästä ei tule pitkällä aikavälillä yhtään mitään nykyisillä konsteilla.
Mielestäni on perusteltua kysyä, että mitkä tämän järjestelmän nettohyödyt ovat, kun haitat ovat näin valtavat? Kuinka järkevää on luottaa siihen, että se porukka, joka tämän katastrofin aiheutti, tunnustaisi virheensä ja korjaisi järjestelmän sen mukaisesti?
Mielenkiinnolla kuulen, mitkä ovat ne asialliset vastaväitteet ylläolevalle. Että päästäisiin joskus vähän eteenpäin, ja voitaisiin valita, mihin suuntaan mennään. Politiikka on Suomessa taas halvaantunut puoleksi vuodeksi lähestyvien vaalien takia. On ihan turha odottaa, että vaalien alla keskusteltaisiin esimerkiksi hallituksen puolesta näistä edessä olevista vaihtoehtoisista näkymistä. Syytä olisi.
